Humanistinen ammattikorkeakoulu on toteuttanut hiilijalanjälkilaskentaa vuodesta 2019 ammattikorkeakoulujen yhteisesti sopimilla periaatteilla. Hiilijalanjäljen laskentatapa on kehittynyt vuosi vuodelta, joten tästä syystä Humakin hiilijalanjälkiä ei täysin voi verrata toisiinsa. Vertailukelpoisuudettomuudesta huolimatta on jalanjäljessä kuitenkin tapahtunut lähes 30 prosentin kasvu vuodesta 2019 vuoteen 2021 verrattuna. Toisaalta matkustamisen päästöt vähentyivät vuodesta 2019 vuoteen 2021 jopa 91 prosenttia.
Merkittävin syy päästövähennyksiin olivat koronan aiheuttamat poikkeusolot. Tilanteen normalisoituminen on kuitenkin valitettavasti jo nähtävissä. Tosiasia on, ettemme voi palata entiseen matkustuskulttuuriin, jos haluamme saavuttaa hiilineutraaliuden.
Jalanjäljen nousujohteisuus selittyy hankinnoilla, jotka tulivat mukaan laskentaan vasta vuonna 2020, minkä lisäksi laskentaperiaatteet laajentuivat vuoden 2021 osalta. Kiinteistöt ovat edelleen suuri päästölähde hankintojen rinnalla, vaikkakin vuokraneliöiden pienentymisellä on ollut suora vaikutus päästöihin.
Humakiin on laadittu syksyn 2022 aikana luonnos hiilijalanjälkitiekartasta. Tiekartta sisältää kolme päämäärää tavoitteineen ja tarkempine päästövähennystoimenpiteineen hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Teksti: Hallinnon asiantuntija Johanna Henriksson ja hallintopäällikkö Titta Pohjanmäki
Voit lukea alkuperäisen artikkelin täältä.